Keskustelu voi olla sujuvaa ja silti kapeaa. Osallistujilla on samantapainen tausta, samat lähteet ja tuttu tapa määritellä ongelma. Yhteisymmärrys syntyy nopeasti, mutta jokin olennainen jää ehkä kysymättä.
Minusta hyödyllinen pysähdys on kysyä, keitä ratkaisu koskee ja kenen kokemus puuttuu sen valmistelusta.
Puuttuva ääni ei aina vastusta
Toinen näkökulma voi tuoda näkyviin käytännön yksityiskohdan, jota suunnittelupöydässä ei huomattu. Se voi myös osoittaa, että itse kysymys on asetettu liian kapeasti.
Kuvitellaan uusi yhteinen käytäntö. Sen laatijoille ohje on selkeä, mutta päivittäinen käyttäjä huomaa kohdan, jossa tieto ei kulje tai vastuu jää epäselväksi. Hänen kysymyksensä auttaa toteutusta.
Eri näkökulman arvo ei siis ole vain siinä, että keskusteluun saadaan vastaväite. Se voi tehdä yhteisestä ajattelusta käyttökelpoisempaa.
Kutsuminen ei vielä riitä
Ihmisen läsnäolo kokouksessa ei takaa, että hänen näkökulmansa vaikuttaa. Tarvitaan myös aikaa, kysymys ja valmius muuttaa suunnitelmaa kuullun perusteella.
Kaikkia toiveita ei voida toteuttaa. Silloinkin voi kertoa, mitä kuultiin, mitä siitä seurasi ja miksi ratkaisu tehtiin näin.
Ajattelen, että vahva näkemys kestää myös toisen suunnan. Kenen kanssa tämä asia näyttäisi erilaiselta, ja mitä hänen kanssaan kannattaisi selvittää ennen päätöstä?
