Samasta keskustelusta voi jäädä kahdelle ihmiselle erilainen kuva. Yksi muistaa esittäneensä kysymyksen, toinen kokeneensa epäilyn. Molemmat kuvaavat sitä, minkä itse huomasivat.
Minusta tässä kannattaa erottaa tapahtuma, kokemus ja tulkinta. Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia.
Mitä tiedetään, mitä päätellään?
Kuvitellaan viesti, johon ei tule vastausta. Havainto on vastaamattomuus. Selityksiä voi olla useita: kiire, unohtaminen, epäselvä vastuu tai jokin muu syy. Pelkkä havainto ei vielä ratkaise motiivia.
Tilannetta ei tarvitse silti kaunistella. Jos vastaus oli sovittu tiettyyn aikaan, sopimuksen toteutumista saa kysyä. Tarkka kysymys koskee silloin tapahtunutta eikä määrittele toisen luonnetta.
Tulkinnan tarkistaminen voi lisätä tietoa ja samalla vähentää turhia oletuksia.
Oma kokemus saa säilyä
Toisen näkökulman kuuleminen ei edellytä oman kokemuksen mitätöimistä. Pettymys voi olla ymmärrettävä, vaikka myöhemmin selviäisi, ettei toinen tarkoittanut loukata.
Vastaavasti hyvä tarkoitus ei yksin poista teon seurauksia. Keskusteluun mahtuvat molemmat: mitä tarkoitettiin ja mitä todella tapahtui.
Ajattelen, että näin tulkinta saa olla tarkentuva eikä lukittu. Olennaista ei ole löytää joka tilanteeseen mahdollisimman myönteinen selitys, vaan mahdollisimman rehellinen ja riittävästi tietoon perustuva ymmärrys.
Mitä tästä tiedetään varmasti, ja mikä pitäisi vielä kysyä toiselta?
