Hyvän päätöksen jälkeen odotetaan helposti yksiselitteistä helpotusta. Valinta on tehty, joten asian pitäisi tuntua selvältä.
Todellisuudessa valitsematta jääneessä vaihtoehdossa voi olla jotakin aidosti hyvää. Uusi tehtävä voi tarkoittaa tutusta yhteisöstä lähtemistä. Tärkeä painopiste voi jättää toisen kiinnostavan mahdollisuuden myöhemmäksi.
Kaipaus ei yksin arvioi päätöksen laatua
Haikeus voi kertoa siitä, että jokin oli merkityksellistä. Se ei yksin osoita, että valinta oli virhe. Samoin hetkellinen helpotus ei yksin todista päätöstä hyväksi.
Minusta päätöksen perusteet ja sen herättämät tunteet ansaitsevat kumpikin huomion. Niiden ei tarvitse antaa samaa viestiä joka hetki.
Päätöstä voidaan arvioida sen tavoitteiden, käytettävissä olleen tiedon ja seurausten kautta. Samalla voidaan tunnistaa, mistä valinnassa luovuttiin. Kumpaakaan ei tarvitse selittää pois.
Mikä arvokas voi jatkua toisessa muodossa?
Luopuminen kokonaisuudesta ei aina tarkoita luopumista kaikesta siihen liittyvästä. Yhteys ihmisiin voi säilyä, opittu taito löytää uuden käytön tai tärkeä tekeminen saada toisenlaisen paikan.
Siksi on hyödyllistä kysyä, mikä valitsematta jääneessä vaihtoehdossa oikeastaan puhutteli. Tarkka vastaus voi auttaa säilyttämään jotakin olennaista ilman, että koko päätös täytyy perua.
Jos uutta tietoa tulee, päätöstä saa myös muuttaa. Mutta jokainen ristiriitainen tunne ei edellytä uutta päätöskierrosta.
Ajattelen, että harkittuun valintaan mahtuu myös tietoisuus sen hinnasta. Hyvä päätös ei lupaa kaikkea. Se perustelee, miksi juuri tämä suunta ansaitsee tulla valituksi.
