Sitkeys, rohkeus ja poikkeuksellinen saavutus herättävät helposti ihailua. Ne voivat näyttää, mikä on mahdollista, ja innostaa tavoittelemaan jotakin tärkeää.
Samalla ihailuun voi sekoittua oletuksia. Näkyvä tulos ei kerro koko tarinaa valinnoista, olosuhteista tai muiden antamasta tuesta.
Mitä tästä kannattaa oppia?
Toisen ihmisen elämästä nähdään yleensä vain osa. Siksi saavutuksen kopioiminen sellaisenaan ei välttämättä ole mielekäs tavoite. Olennaisempaa voi olla tunnistaa tarkasti se toimintatapa tai arvo, joka puhuttelee.
Onko se kyky harjoitella pitkäjänteisesti? Rohkeus tehdä perusteltu päätös epävarmuudessa? Vai taito rakentaa yhteistyötä niin, että muidenkin osaaminen pääsee esiin?
Minusta tällainen tarkennus tekee ihailusta hyödyllistä. Toiselta voi oppia ilman, että hänen koko elämänsä muutetaan mittapuuksi.
Hiljaisetkin teot ansaitsevat arvostusta
Kaikki ihailtava ei tuota näyttävää tarinaa. Oman käsityksen muuttaminen hyvän perustelun vuoksi, kunnian antaminen toiselle tai huolellinen valmistelu voivat olla yhtä merkittäviä tekoja.
Se, mitä yhteisössä nostetaan esiin, kertoo myös siitä, millaista toimintaa pidetään tavoiteltavana. Jos huomio kohdistuu vain nopeuteen ja näkyviin lopputuloksiin, osa arvokkaasta työstä jää varjoon.
Ajattelen, että ihailua kannattaa välillä suunnata tietoisesti. Mitä ominaisuutta tai tekoa tässä arvostetaan, ja halutaanko juuri sitä vahvistaa?
Saavutusta saa kunnioittaa haluamatta sitä itselleen. Toisen rohkeudesta voi oppia valitsematta hänen reittiään. Kun nämä erot säilyvät, ihailu voi rikastaa omaa ajattelua ilman, että siitä tulee vaatimus olla joku toinen.
