Reiluus ei aina näytä samalta kaikille

Sovitaan sama kaikille. Ajatus on ymmärrettävä: yhteinen käytäntö tuo selkeyttä ja suojaa mielivallalta. Mutta sama järjestely voi vaatia eri ihmisiltä hyvin erilaista vaivannäköä.

Yhtäläinen mahdollisuus paperilla ei aina merkitse yhtäläistä mahdollisuutta osallistua. Tähän eroon kannattaa pysähtyä ennen kuin toimivuus päätellään pelkän säännön perusteella.

Tilannetta voi ymmärtää yksityisyyttä kunnioittaen

Joku tarvitsee aineiston etukäteen voidakseen valmistautua. Toisella on vastuita, jotka vaikuttavat aikatauluihin. Kaiken ei tarvitse tulla julkiseksi, jotta osallistumisen edellytyksistä voidaan keskustella asiallisesti.

Hyvä kysymys on, mikä mahdollistaisi osallistumisen ja mikä yhteisessä käytännössä on todella välttämätöntä. Silloin huomio kohdistuu järjestelyyn, eikä ihmisen tarvitse perustella koko elämäntilannettaan.

Jousto tarvitsee kuitenkin ymmärrettävät perusteet. Jos poikkeukset syntyvät sattumanvaraisesti tai niiden seuraukset jäävät aina samoille ihmisille, reiluus ei vahvistu.

Kuka tekee toimivuuden mahdolliseksi?

Arjessa kannattaa tarkastella myös hiljaista mukautumista. Kuka vaihtaa aina omaa aikaansa? Kenen toive tulee ensimmäisenä kuulluksi? Onko jonkun joustosta tullut niin tavallista, ettei sitä enää huomata?

Minusta nämä ovat olennaisia kysymyksiä myös johtamisessa. Toimiva käytäntö ei ole vain sellainen, josta kukaan ei valita. Sen perusteiden ja vaikutusten pitää kestää tarkastelua.

Kaikkia toiveita ei voida toteuttaa. Valinta voidaan silti tehdä kuunnellen, johdonmukaisesti ja avoimesti perustellen.

Joskus reiluus tarkoittaa saman säännön säilyttämistä, joskus sen muuttamista. Ratkaisevaa on, ymmärretäänkö myös niiden tilanne, joille tuttu järjestely ei ollut helppo.