Tavallisesta päivästä ei aina synny erityistä kerrottavaa. Asiat etenivät, ruoka tuli tehtyä, jonkun kanssa vaihdettiin kuulumiset. Päivään ei mahtunut suurta käännettä.
Se ei vielä tarkoita, että päivästä puuttui arvo. Monet elämää kannattelevat asiat ovat juuri niitä, joiden olemassaolon huomaa selvimmin vasta niiden muuttuessa.
Hyvä arki ei aina pidä ääntä
Tutut rytmit, toimivat yhteydet ja mahdollisuus tehdä merkityksellisiä asioita eivät pyydä juhlapuhetta. Ne rakentavat jatkuvuutta vähitellen.
Jos päivää arvioidaan vain saavutusten, uutuuden tai kerrottavuuden perusteella, tavallinen jää helposti vajaaksi. Silloin suuri osa elämästä alkaa näyttää odottamiselta ennen seuraavaa kiinnostavaa hetkeä.
Minusta tämä on tarkastelemisen arvoinen mittari. Tarvitseeko hyvän päivän erottua muista, vai voiko sen arvo olla myös siinä, että tärkeät asiat olivat omilla paikoillaan?
Riittävä ei tarkoita toiveista luopumista
Tavallisen arvostaminen ei edellytä tyytymistä huonoihin olosuhteisiin. Jos arjessa on jatkuvaa kohtuutonta kuormitusta tai jotakin olennaista puuttuu, muutoksen tarve on syytä ottaa vakavasti.
Silti kannattaa erottaa toisistaan todellinen puute ja odotus siitä, että jokaisen päivän pitäisi ylittää edellinen. Kaikki päivät eivät voi olla poikkeuksia.
Hyvä tavallinen päivä saa sisältää keskeneräisen tehtävän, pienen vastoinkäymisen tai tylsän hetken. Sen ei tarvitse olla täydellinen ollakseen arvokas.
Ajattelen, että huomion suuntaaminen on tässä hyödyllisempää kuin kiitollisuuden vaatiminen. Mitä toimivaa tänään oli? Mikä tuttu asia teki päivästä hyvän?
Kaikesta ei tarvitse rakentaa kohokohtaa. Jotkin asiat ansaitsevat arvostusta juuri siksi, että ne kantavat päivästä toiseen.
