On tilanteita, joissa oma tavoite tuntuu edelleen tärkeältä, mutta sen tavoittelu alkaa tuntua vieraalta. Haluamme tehdä merkityksellistä työtä, rakentaa jotakin kestävää tai kehittyä siinä, mistä välitämme. Silti arki, jonka olemme tavoitteen ympärille rakentaneet, ei enää tunnu omalta.
Silloin ensimmäinen kysymys on helposti: olenko menettänyt motivaationi? Minusta joskus olisi hyödyllisempää kysyä, mikä tarkalleen on lakannut tuntumasta oikealta. Tavoite vai se tapa, jolla olemme tottuneet sitä kohti kulkemaan?
Tavoite ja tuttu tapa voivat kasvaa yhteen
Kun olemme tehneet jotakin pitkään, tietty toimintatapa alkaa näyttää itsestään selvältä. Jos haluan onnistua, minun täytyy olla aina saatavilla. Jos haluan tehdä laadukasta työtä, minun täytyy tarkistaa kaikki itse. Jos haluan rakentaa jotakin merkittävää, minun täytyy suostua tähän tahtiin.
Jokin näistä on saattanut palvella meitä yhdessä elämänvaiheessa. Se on voinut auttaa alkuun, kantaa vaikean kohdan yli tai tuottaa tuloksia. Mutta hyödyllinenkään toimintatapa ei saa ikuista käyttöoikeutta elämäämme.
Myös me muutumme. Se, mitä haluamme suojella, oppia tai antaa muille, voi tarkentua matkan aikana. Joskus kasvun merkki on juuri se, että vanha tapa alkaa tuntua ahtaalta.
Kaikki epämukavuus ei tarkoita väärää suuntaa
Tämä ei tarkoita, että jokainen vaikea vaihe olisi viesti luovuttaa. Tärkeiden asioiden tavoittelu sisältää vaivaa, epävarmuutta ja toistoa, joka ei aina tunnu inspiroivalta. Välillä tarvitaan kärsivällisyyttä, välillä lepoa ja välillä ihan vain sitä, että jatkaa sovittua työtä.
Mutta on eri asia ponnistella jonkin itselle tärkeän puolesta kuin joutua toistuvasti sivuuttamaan se, minkä itse tietää olennaiseksi. Jos tavoittelen läsnäoloa mutta olen aina kiireinen, tai haluan rakentaa yhteistyötä mutta pidän kaiken omissa käsissäni, ristiriita ansaitsee huomiota.
Ennen suurta suunnanmuutosta voi siksi erottaa kolme asiaa toisistaan: mitä tavoittelen, miksi se on minulle tärkeää ja mitä olen päättänyt sen vaativan. Viimeiseen kohtaan saattaa kätkeytyä enemmän oletuksia kuin aluksi huomaamme.
Uskollisuus tavoitteelle voi vaatia uuden tavan
Minua kiinnostaa ajatus siitä, että johdonmukaisuus voisi tarkoittaa myös kykyä muuttaa keinoja. Ei jokaisen aiemman valinnan puolustamista, vaan sen tunnistamista, mitä niillä oli tarkoitus saada aikaan.
Jos tavoite on tehdä hyvää työtä, jatkuva venyminen ei ole ainoa mahdollinen todiste sitoutumisesta. Jos tavoite on auttaa, oma välttämättömyys ei ole ainoa mahdollinen onnistumisen mitta. Jos tavoite on kasvaa, vauhti ei kerro kaikkea kasvun suunnasta.
Uutta tapaa ei aina tarvitse ratkaista yhdellä suurella päätöksellä. Voi kokeilla rajattua muutosta: jakaa yhden vastuun, muuttaa yhtä rytmiä tai jättää yhden totutun asian tekemättä. Sitten katsoa rehellisesti, mitä tapahtui. Tuliko tärkeä lähemmäs vai kauemmas?
Ehkä vaikein lupa on lupa muuttua ilman, että julistaa entisen itsensä vääräksi. Silloinen tapani on voinut olla paras, minkä osasin rakentaa. Voin olla siitä kiitollinen ja silti valita nyt toisin.
Tavoitteesta ei aina tarvitse luopua, jotta elämässä voisi kääntyä uusi sivu. Joskus riittää, että lakkaa pitämästä yhtä reittiä ainoana osoituksena siitä, kuinka paljon välittää.
