Apu on arvokasta silloin, kun se vastaa tilanteeseen. Se, mikä auttoi alussa, ei kuitenkaan aina ole sitä, mitä seuraavassa vaiheessa tarvitaan. Taito kasvaa, luottamus vahvistuu ja toinen haluaa kokeilla itse.
Minusta välittämiseen kuuluu kiinnostus myös tähän muutokseen. Avun määrää ei kannata arvioida vain auttajan valmiudesta antaa sitä.
Vastuu saa siirtyä
Kuvitellaan ihminen, joka opettelee uutta tehtävää. Ensin selkeä ohjaus on tarpeen. Myöhemmin hän hyötyy enemmän mahdollisuudesta suunnitella toteutus itse ja kysyä tarvittaessa.
Jos jokainen eri tavalla tehty vaihe korjataan heti, harjoittelulle jää vähän tilaa. Oikeus kokeilla tarvitsee myös sovitut rajat: mistä voi päättää itsenäisesti ja missä kohdassa tarvitaan yhteinen tarkistus?
Tilan antaminen ei siis tarkoita kiinnostuksen katoamista. Se voi olla huolellisesti rakennettua luottamusta.
Yhteys ei vaadi riippuvuutta
Sama ajatus ulottuu työstä moniin ihmissuhteisiin. Lähellä voi olla myös ilman jatkuvaa neuvomista. Toisen ratkaisu saa poiketa omasta, jos se ei riko sovittuja vastuita tai toisten rajoja.
Ajattelen, että hyvä tuki lisää mahdollisuuksia toimia. Sen onnistuminen voi näkyä siinä, että neuvoja tarvitaan vähitellen vähemmän.
Millaista läsnäoloa tämä ihminen tarvitsee nyt? Vastaus voi olla eri kuin aikaisemmin. Sen huomaaminen on myös välittämistä.
