Tuttu toimintatapa säästää huomiota. Kaikkea ei tarvitse ratkaista alusta joka päivä. Toistuvat käytännöt voivat tukea hyvää työtä, yhteistyötä ja arjen mielekkyyttä.
Silti tapa voi säilyä silloinkin, kun sen alkuperäinen tarve on muuttunut. Silloin tuttuus alkaa helposti näyttää perustelulta, vaikka varsinainen tarkoitus on jäänyt epäselväksi.
Mihin tarpeeseen tapa alun perin vastasi?
Kokous saatettiin ottaa käyttöön tilanteessa, jossa tieto ei kulkenut. Tarkistusvaihe lisättiin tietyn virheen estämiseksi. Vastuu jäi yhdelle ihmiselle, koska se oli silloin toimivin ratkaisu.
Olosuhteiden muuttuessa kannattaa kysyä, palveleeko käytäntö edelleen samaa tarvetta. Onko tarve olemassa? Hoituuko se jo toisella tavalla? Syntyykö tutusta käytännöstä nyt myös turhaa työtä?
Minusta tällainen tarkastelu kunnioittaa aiempaa ratkaisua paremmin kuin sen automaattinen säilyttäminen tai hylkääminen. Tapa on voinut olla hyvä silloin ja tarvita muutosta nyt.
Pieni kokeilu voi tarkentaa käsitystä
Kaikkia rutiineja ei tarvitse purkaa kerralla. Yksi toistuva kohta riittää: jos tämä järjestettäisiin ensimmäistä kertaa tänään, valittaisiinko sama tapa?
Pieni, rajattu kokeilu voi näyttää, mitä muutos vaikuttaa. Lyhyempi kokous, selkeämpi vastuu tai eri aikaan tehty tarkistus voi tuottaa hyödyllistä tietoa.
Uuden vieraus ei yksin kerro sen huonoudesta. Vanhan tuttuus ei myöskään tee siitä väärää. Arvioinnin pitäisi perustua siihen, mitä käytäntö saa aikaan.
Pidän tärkeänä sekä kannattelevia rutiineja että kykyä tarkistaa niitä. Parhaimmillaan tuttu tapa helpottaa elämää säilyttäen tilan harkinnalle.
